Elofest – Info

Elofesteillä soi ysäri

Elomessujen aikaan järjestettävien Elofestien esiintyjäkaarti alkaa olla selvillä. Teemana on ysäri eli 1990-luku. Jäähallin päätapahtumassa lauantaina 12.8. esiintyvät Pandora, Movetron, Basic Element, Waldo’s People ja DJ Ice K.

– Konsertteja Hämeenlinnassa on jo, muttei yhtään koko illan kestävää sisäfestivaalia. Näimme hyvän mahdollisuuden sisäfestivaalin järjestämiseen säältä suojassa, perustelee HPK Liigan toimitusjohtaja Antti Toivanen.

Toivanen on seurannut, että ysäri on toiminut muualla Suomessa hyvin festivaalien teemana. Kanta-Hämeessä ei ole kuitenkaan järjestetty isoja bileitä 1990-teemalla.

Illan teema on rakennettu esiintyjien kautta. Mitään naamiaisia Toivanen ei tapahtumasta odota.

Elomessut alkaa lauantaina, mutta HPK järjestää etkobileet jo perjantaina. Silloin jäähallin isolla terassilla vietetään kaupungin suurimmat bileet, joissa musiikista vastaavat dj:t.

– Odotamme yhteensä 3 000 kävijää.

Ritari-areenassa lauantaina 12.8.2017 esiintyvät Pandora, Waldo’s People, Basic Element, Movetron  ja DJ Ice K. Tämän upean illan liput tulevat myyntiin 2.5.2017 klo 10.00 kaikissa Lippupisteen kanavissa, sekä Kerho-ravintolassa! Lippujen ennakkomyyntihinta on 29€, ole nopea, tämä hinta voimassa vain toukokuun ajan! Koko tapahtuma on K18.

Etkot PE 11.8. klo 18.00

Kaupungin suurin terassi kutsuu viettämään ysäribileiden etkoja! Tarjolla raikkaita juomia sekä maistuvia terassiherkkuja! Täsmennämme etkojen ohjelmaan myöhemmin. Ilmainen sisäänpääsy! K18.

Elofest LA 12.8. klo 18.00

Lauantaina Ritari-areenan permannolla jytisee! Uskomaton kattaus 90-luvun huippuesiintyjiä ottaa haltuunsa juhlakansan. Ovet avautuvat klo 18.00. Liput 29€ ennakkoon 31.5.2017 asti! K18.

Elofest VIP LA 12.8.

Ritariklubi tarjoaa loistavat puitteet ysäribileiden paremmille paikoille. VIP-hintaan kuuluu herkullinen buffet alkuillasta, oma istumapaikka Ritari-areenan C2- tai C3-katsomossa sekä yöpala. Ritari-klubilla on oma baari, josta saat palanpainiketta nopeasti. VIP-paketin hinta 99 € / hlö. VIP myynti: Sami Matinkari 0404515534, Hannu Savolainen 0407593777.

Elofest AITIOT LA 12.8.

Ritari-areenan aitiot ovat käytössä lauantaina, Elofestin pääpäivänä. Aitioiden hinta on 1000€ + alv 24%. Aitiohintaan lisätään aitiolippu á 14 € ja tarjoilut kulutuksen mukaan.
Aitioiden myynti: Sami Matinkari 0404515534, Hannu Savolainen 0407593777.