?>

Beatline

Beatline

BEATLINE on yksi Pohjolan johtavista 60´s POP ja ROCK sekä Beatles-vaikutteisista bändeistä.

Bändin tyylikäs ohjelmisto koostuu 60-70 -lukujen ikimuistoisista helmistä, niin ykköshiteistä kuin myös niistä vähemmän kuulluista klassikoista.

Musiikki perustuu vahvasti 60-luvun brittiläiselle merseybeat -pohjalle, joka sai vaikutteita paljon 50-luvun lopun ja 60-luvun alun amerikkalaisesta Rythm & Blues ja soul-musiikista ja Rock´n´Roll artisteista.

Vahva tämän tyylisuunnan bändi Englannissa oli ennen kaikkea The Beatles, mutta lukuisa määrä muitakin kovan tason yhtyeitä, jotka tekivät kymmeniä kuolemattomia kappaleita.

V. 2023 ja 2025 yhtye keikkaili kaksikin kertaa Yhdysvalloissa, Floridassa. Yhtye oli tuolloin mm. legendaarisen The Monkees / Micky Dolenz yhtyeen lämppärinä. Yhtye on ollut kolme kertaa The International Beatleweekillä ja 2025 he esiintyivät 6 kertaa legendaarisella Cavern Clubilla ja menestys oli huikea! Samana vuonna Beatline sai kutsun Barcelonaan Beatles festivaaleille.

V.2018 yhtye sai esiintymiskutsun ensimmäisenä suomalaisena BEAT-bändinä maailman suurimmalle BEATLES-festivaalille ”Abbey Road On The River” USA:n Louisvilleen. Yhtyeestä pidettiin kovasti ja nyt Beatline on ollut kutsuttuna maailman suurimpiin The Beatles – tapahtumiin ympäri maailmaa vuosi toisensa jälkeen.

 
 

Esa Teponoja – laulu, kitara
Mikko Siltala – laulu
Hannu Sirén – taustalaulu, basso
Juha Järvinen – taustalaulu, rummut
Masi Luoma – taustalaulu, koskettimet

Beatlinen voit tilata tapahtumiisi MiminTallista

Beatline esiintyy Elomessuilla 9.8 klo 10:30 ja 14:00

?>