Yle avaa ovensa jälleen Elomessuvieraille.
Tervetuloa Yle Hämeen toimituksen avoimiin oviin Verkatehtaalle. Käynti toimitukseen on Verkatehtaan sisäpihalta ja ovet ovat avoinna lauantaina 10.8. klo 10-16. Tule tutustumaan toimituksen arkeen, radiostudioon ja tv:n tekemiseen.
Tapaat paikalla myös tuttuja ääniä Yle Hämeen toimituksesta. Haluamme mieluusti kuulla mistä toivoisit meidän tekevän enemmän juttuja ja vaikkapa minkälaiset aiheet sinulle ovat tärkeitä. Voit myös kysyä päivän aikana neuvoa teknisistä asioita esimerkiksi Yle Areenaan, Yle tunnukseen sekä kuuluvuus- ja näkyvyysongelmiin liittyen.
Nähdään Elomessuilla!
kuvassa: Yle Hämeen uusi radiotuottaja Jari Vesa ja toimittaja Kati Turtola.